Sisältö

tiistai 10. toukokuuta 2011

Tokoryhmässä ja uusi ulkoasu

Kiitämme Islan kanssa Siljaa kovasti tälläkin kertaa, kun hän on loihtinut meille taas uuden hienon ja toimivan ulkoasun meidän blogiin. :)


Islan kanssa meidän olisi nyt korkea aika ottaa itseämme niskasta kiinni, tai siis lähinnä miun itteäni ja hommata meidän tavoitteelliseen tokoryhmään, jotta tähän hommaan tulisi taas järkeä. Viimeksi kun vuosi sitten olemme Even ryhmässä tokoilleet, tarkan ja osaavan silmän alla. Kävimme sitten Kipan ja Lordin kanssa tsekkaamassa yksi mahdollinen ryhmä tänään. Minä haluan ja kaipaan kisoihin tähtäävää reeniä ja Kipa taas Setälle aivojumppaa, jottei dementia pääse iskemään. ;)

Ryhmässä oli yli 10 koirakkoa, siis todella paljon erirotuisia koiria. :) Aloitimme sillä, että rivissä oltiin kaikki ja luoksepäästävyys oli ensimmäisenä. Islan kanssa oltiin juuri tuon rivin viimeisessä päässä, joten sain siinä vähän aikaa huoletta temputtaa Issua. Noh Issun vuoron tultua neitokainen oli niin nakki hurmoksessa, että se pysyi vierellä aivan paikallaan, nuuhkaisi liikkurin kättä ja tapitti miuta silmiin. Tätä se ei ole vielä koskaan tehnyt. Se oli siis elämänsä ensimmäistä kertaa hyppäämättä tervehtiän syliin tai käymättä sen eteen maahan. JES! Täytyi tällä kertaa tsekata onko miulla oma koira siinä. :D

Seuraavana sitten teimme seuruuta, niin, että olikin vasemmalle ja oikealle askellusta, sekä taaksepäin. Mutta nämä tehtiin yksittäin, eikä keskellä seuruuta. Nämä Islalta onnistui nakin varjolla hyvin. Se hienosti keskittyi ja kuunteli, sekä tajusi nopeasti mitä piti tehdä, sillä eihän tätäkään oltu juuri aiemmin tehty. Typyssä on potentiaalia, kun vielä ohjaajassa olisi älliä ja viitseliäisyyttä vieläkin enemmän. :D

Sen jälkeen teimme idaria, joka olikin meille myös "uusi" tuttavuus. Tätä olen kyllä monta kertaa meinannut tehdä kotona, mutta en ole muistanut juuri silloin kun on alkanut treenaamaan. Tästä lähin se kuuluu ajoittain mukaan reeneihin. ;) Ekana oli neliön toisella sivulla seisominen. Neiti hiipi askeleen ja kun lähdin liikkeelle se kääntyi aavistuksen vinoon, mutta pysyi paikallaan. Lähti hyvin jatkamaan matkaa. Sitten seuraavalla sivulla oli istuminen, jota emme ole reenanneet ollenkaan, ja siinä tuplakäskyllä istumaan, mutta olen tyytyväinen tosiaan harjoittelun puuttellisuuteen nähden. :D Ja viimeisenä sitten maahan meno. Se oli perfect, jos niin voi sanoa. Puotti hyvin ja ei liikkunut lainkaan. :) Kokonaisuutena kaiken kaikkiaan hyvä suoritus ensikertalaisille. :)

Sitten viimeisenä liikkeenä oli paikkamakuu. Tämä oli Islamainen suoritus. Maassa pysyi ongelmitta, mutta kuikuilee välillä  ja pää pysyy ylhäällä. Kerran vaihtoi kankulta toiselle. Kokeilin sitten, että n. puolentoista minuutin jälkeen kävin kiertämässä Islan ja palasin takaisin sinne matkan päähän, ja odotin ajan loppuun. Hyvin Isla kesti tämän häiriön. Se katsoi mihin oon menossa, mutta vain pää kääntyi. :)

Nähtiin myös Pauliinaa, ja sovittiin myös, että perjantaina kun miulla on vapaapäivä niin ollaan sitten menossa treenaamaan Pauliinan ja Kooan kanssa tokoa. :) Jep jep!

Ei kommentteja: