Sisältö

perjantai 9. syyskuuta 2011

Maailmassa monta on ihmeellistä treeniä

Isla bikineissä ja Kooa poika.
Käytiin maanantaina ennen agilitytreenejä Pauliinan kanssa kävelemässä kentän laidalla pieni alkulämppäilylenkki, ja samalla koirat saivat päästellä enimpiä höyryjä pois. Pääsivätpä koirat vielä poseerailemaan kamerallekin, jonka Pauliina oli ottanut mukaan. :)
Treenit itsessään menivät yllättävän hyvin. Lähinnä tarkoitan nyt hyppytekniikkatreeniä, joka onkin meille tällä hetkellä lähes yhtä tärkeää kuin kontaktit... Olin varustautunut kaikenmoiseen possuiliyritykseen, esteiden kierrosta rimojen roiskintaan, mutta typykkähän olikin aika must. Pelkkä eteen käsky ja koira lähti etenemään kohti suoran loppua. Nätisti Isla ponnisti, oikealla tekniikalla ensimmäiset kaksi kertaa. Kolmannella harjoituskerralla alkoi neitokainen kuumua - tuttuun tapaansa ja silloin se harppasi kaksi viimeistä estettä kerralla, niin ja toki roiskaisi riman takajaloillaan kaiken kukkuraksi. Se toisti saman vielä uudestaan, ja pudotti aivan ensimmäisenkin riman. Sen jälkeen nostimme viimeisen riman huomattavasti ylemmäs, ja olin aivan varma, ettei se kestä ylhäällä, mutta kaveri yllätti ja ponnisti oikeaoppisesti kaksi kertaa hyppysuoran. Ja mikä vauhti !!!!! :) Jätetttiin tämä tähän. 
Kellon edettyä nopeaa vauhtia, emme Islan kanssa kerinneet toisella harjoittelupuolella ottaa koko rataa, mitä siihen oli suunniteltu, mutta sen sijaan pyörittelin Islaa kepeillä. Se menee niin upeesti kepit verkkojen kanssa, ja maanantaina Anu-ohjaaja tekikin niin, että joka kerralla yksi verkko lähti pois. Niin, että lopulta jäi vain alkuun ja loppuun verkot. Yllättävän kauan pysyi pakka koossa. Käännettiin kepit vielä vinokepeiksi. Islalla oli liian helppo työ juosta suoraan kepit... Noh, sitten kokeiltiin niin vielä, että laitettiin vierekkäin 6 kuuden vinokepin sarjat, ja sitten ensin ohjasin Islan toiset kepit -> palkka ja toisille kepeille -> super palkka! Tällälailla luulen, että meidän olisi nyt järkevä jatkaa reenejä keppien parissa. Huih.
Lisäksi saatiin kotiläksy kontaktien parantamiseen... Tai siis lähinnä oppimiseen. Opetan Islalle Koske käskyn, johonkin isoon alustaan, ja namien sijaan käytän kontaktin alasmenolla "tehtävää" ; koske alustaan (joka siis alasmenolla maassa) etutassuilla, ja kun tämä alkaa luonnistua joskus tulevaisuudessa, aletaan alustaa häivyttämään ja lopulta tehtävänä koskea etutassuilla maahan... Loogista!!!

Pyrstö peräsinvakaaja... :D
Kotona olemme reenailleet juuri tätä "koske" käskyä ja se alkaa jo pikkuhiljalleen asettua Islan ymmärrykseen, mitä siltä haen. Nyt on hieman vaikeutettu tehtävää siirtelemällä alustaa esim sohvalle, erilaisille pinnoille, tai niin, että pyydän Issun sohvalle ja alusta on sohvan edessä maassa.. Kyllä tämä tästä vielä! :) Bc-mäisesti edetään. ;)

Elämä ilman koiraa on kuin
pitkä matka ilman majapaikkaa.
Lisäksi nouto on jatkunut ns. "tehotreenissä", tosin päänvaivaa ja perhanan monta kertaa on alkanut miuta ahdistaa ja turhauttaa koko liike. Tosin, se ei ole se ahdistus tullut treenatessa, koska varon todellakin treenaamasta tätä muulloin kuin OIKEALLA fiiliksellä! Muttakun ärsyttää, kun Issunen on siinä vaiheessa, että kapula alkaa jo pysyä suussa aika hyvän aikaa, ja laskee suusta vasta silloin, kuin annan luvan, joskin toki välillä se sylkee, mutta niistä ei heru palkkaa.... Nää sylkemiset on ehkä hieman vähentyneet... Nyt sitten eilen aloin harjotella luovutusta.. Eli koira perusasentoon ja kapula nenän eteen ja pikkuhiljaa samalla siedättää käsien liikkeellä kapulan suussa pysymistä. Josko joku päivä tääkin onnistuisi, jotta pääsisi mukavempiin treeneihin... :D
Ennen Islan iltaruokaa ollaan sohvan edessä lyhyeltä matkalta treenattu kaukoja... Ihan hyvä, lyhyeltä matkalta ja sohvanedestä, ettei pääse pakittelee.. :D Heh...

You are the one who makes me feel,
like my life has a meaning ♥

perjantai 2. syyskuuta 2011

itsenäistä tokoilua

Näääh...
Näinpä se on jälleen viikko vierähtänyt eteenpäin luonnetestistä... Joka tarkoitti sitä, että lupasin itselleni (ja Islalle) että treenataan avoluokkaa testin jälkeen.
Ollaanha myö treenattukki. Joskin ei kovinkaan ahkerasti, mutta kunnostauduttu ollaan.. Jäävät alkaa sujua jo lähes täydellisesti.. Ainahan on parantamisen varaa, mutta oikealla suunnalla ollaan.. ;) Luoksetulon stoppia ollaan treenailtu lähinnä kiertäen jotakin, ja siitä stop. Se alkaa kanssa olla ihan kivalla mallilla, vielä kun saisi sen kokonaisen liikkeen kondikseen, mutta aikaa vaan ja lisää treeniä. Mie päätin että nyt ei hoppuilla. Mennää rauhassa ja katellaa pikkuhiljaa. Kaukkareissa riittää puuhaa liiallisen innokkuuden kanssa...

Tänäänpä mentiinkin aimoharppaus eteenpäin noudon suhteen. Sen liikkeen, josta kerkesi jo muodostua molemmille melkoinen hirviö. Suoranainen pakkopulla!!!
Ohjaaja osti uuden ruokasäkin ostoreissulla agrimarketista neitoselle pienen päistä pyöritsteyn noutokapulan, ja visioi hienosti, että josko tää ois kivempi pitää suussa alkujaan... Noh, siinäpä sitten kotiin tultua avasin läppärin ja hain nakkipaketin viereeni ja laskin kapulan maahan. Ajatuksena hienosti palkata neitokaista aina kun osoittaa kiinnostusta kapulaan. pari kertaa tökkäsi kuonollaan ja siitä palkka... Sitten emäntä olikin jo täysin vallan unohtanut kapulan maassa, ja syventynyt internetin ihmeelliseen maailmaan ja yht'äkkiä havahtui kun joku vinkui ja piippasi kovaa... Kurkkasin läppärin takaa ja Isla (kyllä vaan, alkujärkytyksestä toivuttua totesin, että... kyllä, siinä on miun koira) istui kapula suussa miun eessä ja tuijotti miuta "äiti kato, vähänks mä osaan".... Kaveri sai sellasen palkan siitä hyvästä että huhhei.. :D Sen jälkeen se keksi että tää onki ihan jees tää juttu. Se rupes nostelee sitä kapulaa ja piteli suussa ja sai palkkaa! :D Mie en palkannu alkuunkaa niistä suorituksista joissa se sylkäs kapulan pois, niin alko se sitte kestää siellä suussa.. Huh huh ! Pakko oli lopettaa sitte ajoissa ja nostaa kapula pois. Ei mennyt aikaakaa kun näin sivusilmällä että se nappas sen kapulan sohvan käsinojalta ja koitti voittaa itellee lisää herkkuja. :D Ihanaa, jos tää tästä rupeis lähtee käyntiin! :D

Pauliina Havo
Kapinen bikini pöljisvalio ei muuta kummempaa tiedä tällä erää. Se pääsi tänään metsälenkille muutaman kaverin kanssa, ja kaksi tuntia juoksua oli aikamoinen suoritus pikku duracellille ja nyt on hyvä vetää hirsiä.. :)

Oonkoha mie sittenki joku gebardin ruokkija?
Pauliina Havo