Käytiin reenailees Tiitun ja Jedin kanssa tossa linjatien "kentällä" extempore pakkas reenit. Issukka oli ihan liekeissä kun näki, että sujautin
noutokapulan treeniliivin taskuun. Herranen aika sentään, kun se piippas ja väänsi seuruuta alkumatkasta. :D
Otettiin Issun kanssa avoluokan tokoilua, ja ajatuksena joskus saada se yksi ykkönen, ainakin. Otettiin ekana siinä vähän höyryjä pois alkuun, ja seuruutin pikku pätkiä ja palkkailin katsekontaktista, paikasta niin nipottamatta. Otettiin siinä sitten paikkamakuu yhdessä, Jedi teki aloluokan ja Issu avon paikkamakuun, menin lumipenkkojen taakse piiloon. Hyvin se kesti siellä, vaikka vieressä jääkiekkokaukalon melut ja kolinat välillä huomion käänsikin, mutta onneksi vaan pää kääntyi ;D ! Vire oli koko reenien ajan huikea.
luoksetulon stoppi oli seuraavana vuorossa. Otin ekaksi pari läpiajoa, takapalkalla. Sitten muutaman stopin myöskin takapalkalla. Miulla on vielä melko ronski käsi/keho merkki stopin lisäksi. Mutta yhden kahden hiipimis asteella ollaan, ja tänään se ei ennakoinut kertaakaan, vaan laukkaili koko ajan. :)
seuruu pätkät alko olla ihan mukavan tuntusia, ja palkkailin tosiaan kontaktista tänään. Huomauttelin kyllä muutamaan otteeseen kun jäi liian tomakasti katselemaan jotain muuta.
jäävät oli Issumaiset. Maahanmeno nopea, siinä ei oikeestaan mitään roplematiikkia ole, mutta seisomaan jäämisessä tahtoi tänään ekalla kerralla hiipiä kolme-neljä askelta. Seuraavalla kerralla onnistui paremmin, mutta aavistuksen horjahti jotenkin ihmeellisesti kun kävelin koiran taakse, kuitenkaan askelta ottamatta.
Sitten:
..."Mä silmiäni usko en kun se tyttö teki sen, täydellisen frontside ollien. Mä sivuosaan pelkkään jäin kun se veti yllättäin, täydellisen frontside ollien"....
Ainoana erona, että frontside ollie olikin meillä tänään
nouto.
Pyysin Issusen sivulle ja heitin kapulan vähän matkan päähän. Ennenkun kerkesin kissaa sanoa, niin voitteko ymmärtää Ips päätti varastaa kapulalle. Noh, enpä juurikaan uskaltanut torua siitä, ottaen huomioon meidän viha-rakkaussuhteen tuohon puukapistukseen. Niinpä sanoin vaan sivu, kun sillä oli kapula suussa, ja sehän tuli sivulle ja vieläpä oikein pollean näköisenä. :o <3
Islalla näytti olevan niin kivaa, että päätin kokeilla uudestaan, mutta tällä kertaa pidin aavistuksen bot:in niskakappaleesta kiinni sormenpäillä ja se teki sen uudestaankin. Ja kun ajattelin, että loistavaa, kehujen, ja jättipalkan jälkeen päätin jättää kapulan maahan ja miettiä kotiinpäin lähtöä, Isla oli toista mieltä. Se nappasi kapulan suuhunsa ja lähti juoksentelemaan, ei mömplännyt sitä suussa, eikä pureskellut, vaan rallatteli menemään se suussa pitkin kenttää. Pyysin sen sivulle ja se ylpeenä taas tuli.
Ainut mikä oli niin hieman ruma kapulalle meno Issun toistoissa, kun se laukkaa niin kovaa, muttei se sitä syljeskele, heittele tai pureskele, se vaan menee niin kovaa ja tuo kovaa sen. Tarttee tehdä seinän vieressä niitä harjoituksia, jotta kapulalle meno olisi hillitympää. Mutta mie oon niin onnellinen ku se ei oo enää kummallekaan pakkopullaa ! <3
Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tää kirjoitus. Ja jatkaa harjotuksia ;D ! Josko kisakuntoon päästäisiin ennen kesää... Tai jotain...