Sisältö

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lahti KV ja ranchi !

Lauantaina käytiin söpistelemässä Lahdessa näyttelyssä. 
Tuomarina oli Maria-Luise Doppelreiter, AT ja meidän arvostelu kuului näin:

"Exellent type, nice head and expression, well build body, exellent angulations, in this class ever except more controled movement, very alert temperament, nice coat texture."

Val-ERI VAK2 SA 

Tuomari vielä siitä minulle sanoi valioiden kilpailuluokassa, että toivoisi kontrollodumpaa esitystä liikkeiden osalta, että Isla käyttäytyy liian junnumaisesti, tottahan tämä on :D, mutta täytyy myös muistaa, että onhan se myös vielä nuorikin. Ei muutakun reeniä reeniä, sekä toivon myös, että iän myötä käytös rauhoittuisi ainakin hitusen. Kyllähän se tuppaa melkoisesti hökeltämään liikkeessä. Ja mie jännitän joka kerran millä tuulella tänään. :P Onneksi se on kuitenkin muutaman kerran väläyttänyt hienoja suorituksia, esim viime kesänä, joten tiedän että osaa se mennä maltillakin.

Issunen taisi tästä huolimatta kuitenkin päästä viiden parhaan nartun joukkoon. Hienoa tämäkin. :)

Ajeltiin Lahdesta sitten ranchille muutamaksi päiväksi, viettämään vapaita. Reissulla oli mukavaa taas kerran, ja ulkoiltiin paljon, käytiin Islan kanssa molemmat uimassakin ! :D Maanantaina ajeltiin kotiin viettelemään vappua. :)

Saas nähdä saanko vapaaksi lauantaita töistä, jotta päästäisiin Parikkalan näyttelyyn... Onneksi se ei ole henki ja elämä jos ei päästä. 

Väsynyt matkaaja.

Ei kommentteja: