Sisältö

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tavoitteet vuodelle 2012


"Ihan turhaa meitä erottaa on
Toisistamme kenenkään koittaa
Meidän voimaa on turha vastustaa
Ei mitään liian vaikee oo hoitaa."


Issun tärkeimpänä tavoitteena on tietenkin myös tulevana vuonna pysyä yhtä eloisana, pirteänä, reippaana ja etenkin TERVEENÄ paimentimena, kuin kuluvana vuotenakin on ollut. Alku keväästä olisi tarkoitus saada silmäpeilaus ja gonioskopia tutkimus käytyä, jotta saadaan tietää onko näkimet kunnossa. :) Lisäksi hierojalla tsekkaamassa lihaksisto, neitin selkä kun on hieman vetäytynyt juntturaan.. Luulisin, että aukeaa ihan "pelkällä" koirahierojalla... 

Tokon saralla uskaltaisin toivoa, että saataisiin kevään loppuun mennessä avoluokka kisavalmiiksi, kisoihin mennään toki heti, kun vaan liikkeet on varmasti hallussa. Oli se sitten helmikuuta tai lokakuuta... Mitään kasin suorituksia kun ei ole tarkoitus kiireellä väsätä kasaan. Kyllä se minun mielestä aina tavoitellaan 10 suorituksia. ;) Toki tulevan vuoden tavoitteeksi uskallamme laittaa myös TK2- koularin. Katsellaan mitä tuleman pitää. Toki jos jotain ihmeitä tapahtuu, esimerkiksi helvetti jäätyy, ja saadaan TK2 hyvissä ajoin, toki aloitamme voittaja luokan saloja ratkomaan, mutta jos jos - ni lehmäki lentäis... Eli suunnataampas kuitenkin ne katseet ensin siihen avoluokkaan... :D

Agiliito on ja pysyy nyt määrittämättömällä tauolla. Saas nähdä mitä sen saralla tapahtuu...

Paimennus :ta pyrimme harjoittamaan mahdollisimman paljon, ja mahdollisuuksien mukaan. Kesällä etenkin toivon tämän lajin edistymistä. Miulle henkilökohtaisesti on tärkeämpää, että paimenkoira pystyy tekemään töitä paimentamalla, kuin esimerkiksi yksikään pk-laji, yhtään niitä väheksymättä..

Näyttelyt jatkuvat melkolailla samaa tahtia, kesällä varmasti enemmän, koska Islan turkki lienee melko parhaimmillaan kesä-heinäkuussa.. Cacibbeja koitamme Suomen maasta saada, ja mieleni tekisi lähteä käymään ensi vuonna jossakin ulkomailla.. Kenties baltiassa..

Allekirjoittanut itse pyrkii opiskelemaan koirien hyvinvointia, ja muutakin sellaista, saas nähdä käykö tämä pitkäaikainen haave toteen tulevana vuonna.. Lisäksi toki koitan kehittyä koiran koulutuksessa ja omistamisessa koko ajan, ja kerään mahdollisimman paljon kokemuksia kaikenmoisista asioista ja tapahtumista. Lisäksi aion rakastaa Islaa vieläkin enemmän - sepä nyt on sanomattakin selvää ! ;)


Islan mielestä varmaan tavoitteeksi riittäisi paljon irti olemista, lenkkeilyä ja RUOKAAAAAA ! Rapsutuksia, nukkumista ja luita. Koirakavereita, auton kyydissä matkustamista ja mummola visiittejä = huomiota kenen luo sitten meneekin, ja tietysti ylimääräisiä herkkuja.. :) Television edessä köllimistä (koska silloin se taitaa tuntea itsensä diiva-prinsessaksi, sillä kaikkihan silloin tuijottaa pientä mustavalkoista... Vai mitä ? ;D )

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Voi herranjestas minkälainen..

..lapsi oli hän, on hyvä ettei Issukoita ole enemmän.. :D

Se siitä tokossa edistymisestä. ;) Hahah, tai noh, jos nouto on mennyt eteenpäin, niin sitten itse perusasento on ottanut hieman takapakkia... vai mitä ootte mieltä ?

Sanoin käskyn "sivu". Ja tässä oli tulos:


Sisarukset



Kuva: N. Knuters
Lavastus/kuvaussihteeri: L. Vesikko
Assistentti: M. Lantunen

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Duracell voimissaan

Mummolassa.
Issun lääkekuurit oli ja meni jo. Päätin itsenäisesti lopettaa ne happosalpaajat samalla kun antibiootti loppui, eli viiden päivän jälkeen. Koen turhaksi syöttää niitä salpaajia, sillä kakominen loppui samalla kun se luunsiru saatiin pois. :) Joten, ongelman aiheuttajaksi voi hyvin varmasti sanoa sitä luunsirua. Hyvä näin, että se huoli on sinänsä hävinnyt vierasesineen poistuttua. :)

Kaveri on nyt siis ihan normi oma iloinen pöljä itsensä. Ja kirjoittaja itsekin on saanut yönsä nukkua rauhallisin mielin.

Käytiin viikonloppuna viettämässä Madonna pikkujoulut. Osallistujina siis madonna sisarukset, Isosisko-Maisa, Isoveikka-Elmo ja pikinen Isla. Kirppu äiti joutui hoitoon juoksujensa vuoksi.. :/ 
Kaikki meni tosi hyvin, ja penskat juoksenteli hullunlailla pitkin pihoja ja kähkäsivät keskenään minkä vaan kerkesivät. Ihanan näkösiä. Elmoveikka on kyllä niiin miehistynyt mahdottoman komeeksi. 
Otettiin Madonna penskojen yhteinen joulutervehdyskuva, mutta julkaisen sen vasta sitten joulun alla, aatonaattona tai aattona. ;)

Sunnuntaina sitten illansuussa ennen kotiin lähtöä Maisa ja Issu tokotteli pienet setit. Maisa treenasi lähinnä häiriötä, hienosti. ;) Ja Issu sitä sun tätä. Oli niin ihanaa nähdä miten kahden kk:n ei-mitään-tokojuttua tauon aikana Isla on pikkupikku päässään ajatellut asioita. <3 Se oli ihan H-U-I-P-P-U. Nouto oli jotain ihan hurjaa harppausta taas mennyt eteenpän. IHANAA! Seuruuseen kokeiltiin nyt napakkaa otetta, vilkuilusta samantien kielto. Ja sekin näytti toimivan. Kaveri oli ihan että: "woot, komennaks miuta oikeesti ???" :D Mut muuttu ääni kellossa samantien. Ookrait. Täst on taas hitsin hyvä jatkaa. ;) Ehkä myökii päästää avoon joskus kisaan. ;) Onneks ei edelleenkää oo kiire ! ..Miul ainakaa..

Tämmösii sukutapaamisii lisää!!!!!!!!!

väsynyt matkaaja.
Tältä pikkunen näytti kun päästiin kotiin. :D <3

Ja tässä taas tulee viimoseks Issukan paras (miun mielestä) jouluposeeraus. Miun pieni tonttunen. <3

Kuva: N. Knuters, Kuvaussihteeri: L.Vesikko, Assistentti: M.Lantunen.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Shine on you crazy diamond


"Sun luona on mun turva,
mä pidän susta huolta.
Sun luona on mun turva,
mä pidän susta huolta."


Islan kanssa käytiin perjantaina eläinlääkärillä, sillä miulla oli huoli niin kova. Olin valvonut kaksi yötä, osittain Islan oireiden ja osaksi omien mietintöjen ja kauhuskenaarioiden vuoksi. Isla alkoi tiistaina taas oireilla samalla tavalla kuin noin vuosi sitten, ennen luustokuvauksia. Se "kakoo", aivan kuin kurkussa olisi jotain. Se veti pihalla ruohoa ihan urakalla, ja lisäksi se nielaisi vaivalla. Tai siltä se kuulosti. Nukkuessaan kuolasi melko paljon. Tämänkin ajattelin johtuvan, jos nieleminen tuntuu inhottavalta, tai vaivalloiselta. Isla kuitenkin söi ja joi ja riehui ihan normaalin tapaansa. En voi sanoa, että lenkin jälkeen tai ruokailun jälkeen se kakoisi enemmän.. Lisäksi illalla se paheni usein, ja se hyppi sänkyyn ja pyöri siinä ympyrää, jolloin en minäkään saanut nukutuksi. Joten perjantaiaamuna soitin lääkäriin, ja saimme samaksi päiväksi ajan. Olin jo päättänyt, että mieluusti rauhoitettaisiin ja oikeasti katsottaisiin sinne kurkkuun. Kauheinta oli, kun ei tiennyt mistä tämä kaikki oireilu johtui. Pitkin vuotta se on aina välillä illan siellä, illan täällä oireillut. 

Isla sitten tosiaan pääsi jo heti samana päivänä lääkärille, ja punnituksessa 'pikkanen' painoi 16,3kg. Sydän, keuhkot, suu ja hampaat hyvässä kunnossa. ♥
Ja kuten arvata saattaa, ei nieluun nähnyt Islan ollessa hereillä. Joten Issunen laitettiin uneen, ja sitten päästiin katsomaan kunnolla sinne kurkkuun.
Islan nielurisat olivat hieman verestävät ja lievästi tulehtuneet. Lisäksi toisesta (taisi olla vasemman puoleinen) nielurisataskusta löytyi jokin luun siru, tms karkea vierasesine. Se ei kooltaan ollut varmaan edes nuppineulanpään kokoinen, mutta kyllä se on kaihertanut. Onneksi se saatiin pois sieltä, ja nyt on Ips antibioottikuurilla 5pv, ja lisäksi se sai närästyslääkettä, ja happosalpaajaa, jotta mahdolliset mahahapot eivät kurkkua ärsytä.

Itse epäilen vahvasti, että tuo vierasesine on todennäköisesti voinut olla jo yli vuoden siellä mistä se löydettiin, sillä niitä vastaavia oireita on ollut ympäri vuoden, mutta harvemmin, kuin nyt 4pv aikana. Jos se on vaan siellä vaihtanut paikkaa, että välillä ärsyttää nielua, välillä ei. Mutta ihanaa, että se on nyt otettu pois ja Isla on kunnossa. ♥



Pikku potilas oli aika reipas taas lekurilla. :) Ja kotona se oli ilta kymmeneen asti tokkurassa ja unessa. Vasta sitten kymmenen aikaan uskalsi antaa ruokaa, kun se oli selkeästi sen oloinen ettei tukehdu siihen ruokaansa. 


Nyt Isla on ollut suht normaali oma itsensä. Jokseenkin hieman ehkä rauhallisempi ja kenties hieman vaisumpi, mutta kuitenkin kestää tolpillaan, ja kunhan lääkitys rupee tehoamaan niin eiköhän se siitä.
Itse pohdiskelin pitkään raaskiiko sitä lähteä itse edes toipilaan luota katselemaan sunnuntain voittaja kehää messariin, mutta tulin päätökseen, että jonkunhan se on Maisa-siskoa mentävä kannustamaan. Islalta jäi tämän vuoden tämä viihde välistä, mutta mitäs siitä, tärkeintä tulee aina olemaan se, että koiralla on kaikki hyvin. Sen hyvinvointi on tärkeämpää aina kuin yksikään näyttely, koe reissu tai tulos !