Sisältö

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Hamina KV

Tänään matkattiin Islan kanssa vissiin ensimmäinen näyttelyreissu ihan kahestaan. :) Määränpäänä Hamina Kv.

Bortsut tuomaroi Gert Christensen, DK. 10 borstua ilmoitettu, ja kaikki olivat narttuja.

Islan arvostelu kuului näin:

"Almost 3 years old. Nice feminine head. Scissorbite. Beautiful dark eyes. Well set ears. Good neck and topline. Well set tail. Exellent body. Well angulated. Good bones. Exellent mover. Good coat. Nice temperament."


Issu voitti luokkansa, oli PN2 ja sai CACIBin. :)
Tuomari antoi meille mahdollisuuden saada liikkeet hillitymmäksi, ja koska suurta muutosta emme voineet esittää tänään(kään) hävisimme liikkeillä ykköselle. Voitto meni kuitenkin oikein, onnea Thereselle vielä! :)

Nopea räpsäsy minäpuhelimella ilta-auringossa.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Vauhtihirmu Parikkalassa

Pistetäänpä tänään vaan faktat pöytään eikä jaaritella sen enempää, ettei päivitykset taas jää jälkeen liikaa..

Issu esiintyi tänään Parikkalan ryhmänäyttelyssä paremmin kuin Lahden KV:ssa viikko sitten.. Sehän oli tavoite. ;) Vieläkin liike kaipaa viilausta, mutta...

Tänään tuomarina piti olla Elena Ruskovaara, mutta tuomarin muutoksesta johtuen olikin Leni Finne.
Paikalla oli 5 bortsua yhteensä.

Islan arvostelu kuului tänään:

" Riittävät mittasuhteet, erinomainen luusto. Aavistuksen niukka otsapenger. Lähes pyöreät silmät, hyvät korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta. Hieman pysty olkavarsi. Oikean mallinen rintakehä. Hyvä takaosa. Oikea askelpituus."


Ja sillä irtosi tänään jackpotti,  VAL-ERI VAK1 SA PN1 ROP


Ryhmäkehässä kävimme hakemassa harjoitusta Elena Ruskovaaran tuomaroinnissa. Vähän lisää malttia liikkeeseen ja se on siinä. :)


perjantai 4. toukokuuta 2012

Issu haluaa ilmoittaa

...että TÄNÄÄN SE ALKAA !!!! <3


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lahti KV ja ranchi !

Lauantaina käytiin söpistelemässä Lahdessa näyttelyssä. 
Tuomarina oli Maria-Luise Doppelreiter, AT ja meidän arvostelu kuului näin:

"Exellent type, nice head and expression, well build body, exellent angulations, in this class ever except more controled movement, very alert temperament, nice coat texture."

Val-ERI VAK2 SA 

Tuomari vielä siitä minulle sanoi valioiden kilpailuluokassa, että toivoisi kontrollodumpaa esitystä liikkeiden osalta, että Isla käyttäytyy liian junnumaisesti, tottahan tämä on :D, mutta täytyy myös muistaa, että onhan se myös vielä nuorikin. Ei muutakun reeniä reeniä, sekä toivon myös, että iän myötä käytös rauhoittuisi ainakin hitusen. Kyllähän se tuppaa melkoisesti hökeltämään liikkeessä. Ja mie jännitän joka kerran millä tuulella tänään. :P Onneksi se on kuitenkin muutaman kerran väläyttänyt hienoja suorituksia, esim viime kesänä, joten tiedän että osaa se mennä maltillakin.

Issunen taisi tästä huolimatta kuitenkin päästä viiden parhaan nartun joukkoon. Hienoa tämäkin. :)

Ajeltiin Lahdesta sitten ranchille muutamaksi päiväksi, viettämään vapaita. Reissulla oli mukavaa taas kerran, ja ulkoiltiin paljon, käytiin Islan kanssa molemmat uimassakin ! :D Maanantaina ajeltiin kotiin viettelemään vappua. :)

Saas nähdä saanko vapaaksi lauantaita töistä, jotta päästäisiin Parikkalan näyttelyyn... Onneksi se ei ole henki ja elämä jos ei päästä. 

Väsynyt matkaaja.