Sisältö

maanantai 28. helmikuuta 2011

Pikapäivitystä

Kyllä on nyt ollut todella onnia matkassa, kun Issukaisen reikäraaja on alkanut parantua hyvin ja nopeasti. Isla alkuun koitti nuoleskella havoja, ja ne aukesivat aina lenkillä, kun neiti ei malttanut himmailla vauhtia, ja juoksi pitkin lumihankia. Sitten minä kävin toteuttamassa uhkani ja ostin Islalle vauvojen muumisukan, jota pidimme muutamilla lenkeillä, ja se auttoi hyvin siinä, että haavat pysyi ummessa. Ihmeen hyvin Isla on nyt ollut nuolematta ja antanut sukan olla paikallaan lenkeillä. Nyt en ole sukkaakaan pitänyt, sillä haavoissa on niin hyvät ruvet, ettei miusta ole syytä enää liikaa varoa. ;D


Tämä viikko vielä rauhassa ollaan ja katsotaan josko agsaamaan päästäisiin viikon päästä. :)
Nyt meidän menoa hidastaa hieman miun päälle iskenyt flunssa. :(


Vauhti on tassusta huolimatta ollut hurjaa koko ajan. :D Ollaan käyty lenkkeilemässä Ginnyn ja Annan kanssa, Lordin ja Kipan kanssa, sekä Jedin ja Tiian kanssa. :)

Kuvat; J.Riihimäki.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Donna Duracellista Raisa Reikäraajaksi

Kävimme "salaa" Maisa-siskon ja Niinan kanssa Sysmän tokokokeessa debytoimassa tokouramme virallisesti. Kisa oli eilen lauantaina 19.2. alkaen aamulla klo 9. Saavuimme Islan kanssa Maisalle kylään jo perjantaina.

(kuvat on ottanut J.Riihimäki)
Isla ja Maisa järven jäällä.
Tokokisoissa olimme hyvissä ajoin, sillä meidän oli täytettävä kisakirjat ja kerettävä hieman rauhoittua ennen koitosta. Miuta itteeni jännitti niin kovasti, etten ihan heti keksi, koska olisi viimeeksi ollut niin lukossa ja pakokauhun vallassa. Isla oli aluksi aivan normaali itsensä ja hyvin energinen sellainen. Sain tehdä jännitykseltäni töitä, että saisin neitin pysymään aloillaa. (Ja kirosin mielessäni sitä ideaa, kun jätin kevythäkin omaan autoon Niinan pihalle, vaikka varsin hyvin tiesin kuinka Issu siellä rauhoittuu..) Noh oma moka! Ryhmäliikkeissä tunsin kuinka Isla oli ylimääräistä energiaa täynnä ja se oli melko tsäpäkän tuntuinen. Ja ne sujuivatkin odotetulla tavalla. Yksittäis suorituksissa Isla heittäytyi täysin mahdottomaksi. Se näytti siltä, että se on oikeasti duracell jolla virtaa piisaa ku pienessä kylässä, mutta pää ei kestänyt kasassa, että olisi jaksanut/halunnut/viitsinyt keskittyä suorittamaan liikkeet edes hieman sinne päin, miten se ne normaalisti suorittaa. HUOH. Kyllä kävi mielessä keskeyttäminen, mutta sitkeesti ja hengissä selvisin loppuun asti, vaikka hermo oli sen verran kireellä kuin viulun kieli!
Tässä liikkeet + pisteet ja hieman kommenttia perään...

Suorituspaikka oli Liikuntakeskuksen sisäpelihalli. Alusta oli hyvä muovimatto, joka ei ollut kovinkaan liukas. 
Tuomarina toimi; Markku Santamäki.

Luoksepäästävyys; 8
(Isla oli jälleen hyvin iloinen ja meni mielellään tuomaria vastaan. Tästä pisteitä pois)

Paikkamakuu 2min.; 10
(Henkeä salpaavat 2minuuttia jälleen, mutta tällä kertaa Isla kesti maassa koko ajan, vaikka pää välillä kääntyilikin. Sanoisin, että Islamainen paikkamakuu. Vähän haparoi maahanmenossa, en oo ihan varma menikö se edes miun käskyllä maahan, vai jonkun muun :D, mutta nopeesti puotti alas.)

Seuraaminen kytkettynä; 7
(Alku oli ihan ok. Ei tosiaan mitään tiivistä, eikä kaunista katseltavaa. Sitten jossain kohtaa rupesi kiinnostamaan enemmän tuomari, jota piti tuijottaa, samoin yleisö. HUOH. Muttei ehkä niin paha kuin olisi voinut olla.)

Seuraaminen taluttimetta; 7
(Alku taas taisi olla ihan lupaava, HIENOT täyskäännökset vasemmalle! JES. Ja sitten hävisi mielenkiinto. Pysähdyksessä neiti jäi poikittain seisoo miun eteen ja tuijotti yleisöön. Huh huh ja ohjaajan kiukku rupesi nousemaan.)

Seuruusta maahanmeno; 9
(En tiiä ite mistä se piste lähti, mutta ihan kivasti Isla suoritti. Puotti nopeesti maahan.)

Luoksetulo; 7
(Voi viddu mikä kaaos. Tää oli oikeen show Isla tänään. Neiti ei meinannu tulla suoraan perusasentoon, sitten ku sen sain siihen hyvin, se meinas lähtee miun mukaan. Annoin lisäkäskyn ja sitten se jäi siihen vinoon istumaan ja kun annoin käskyn sivulle, se tykitti kyllä nopeesti, senkun muovimattoa ruovitti ja heitti persuksen hienosti, perusasento aivan väljä, ja haukahti vielä päälle, joka sai yleisön nauramaan, ja tuomarin kommentoimaan "eksä nyt tajunnu, että vähän mä olin hyvä haukahdus". Ja tässä vaiheessa miulta meni maku tähän lauantain tokosuoritukseen.)

Seisominen seuruusta; 7
(Ei vi**u mitä pelleilyä. Seis käskyn jälkeen hiipi vissiin askeleen eteenpäin jäi seisoon vinoon, eikä meinannut kun vasta tokalla käskyllä istua perusasentoon. Tässä vaiheessa en enää tienny nauranko vai itkenkö. Usko loppu, ja halusin vaan pois tosta showsta. Mielessä tais pyöriä "maa ole kiltti ja niele minut..." tai että "ei kukaan kehtais heittää punasta pellen nenää tänne.." Huhhei.)

Estehyppy; 7
(Ja vielä mitä, showhan vasta paranee... SHOW MUST GO ON !!!! Isla meinasi karata hypylle aikasin, onneksi palasi sivulle, ennenkuin olin sanonut olevani valmis. Noh, hyppy oikein loikka loikka ja hyppy. käännös hyvä, pysähty. Sitten kun liikkuri sanoi, että mene koiran viereen, Isla lähti läpsyttelemään jonnekin ja käskin pysähtyä, perusasentoon onneksi tuli lopulta, vaikkakin ei siinä paikassa, mihin ekaksi oli pysähtynyt.)

Kokonaisvaikutus; 8
(Taisi olla tuomarilla sen verran hauskaa, ja Isla onnistui vetämään viihdyttävän show, sillä kun kehästä   poistuimme moni sanoi IHANA. Hahhahah :D!! Ei ollu ihan vahvin esitys, enkä tosiaan ollut tollaseen valmistautunut. Kai se on tääkin laji opittava kantapään kautta. Toivottavasti ei monta kertaa tee tuota...)

Pisteitä keräsimme yhteensä tuolla suorituksella kunnioitettavat 155p. ja ALO2 tuli. Ohhoh.
Onnittelemme kuitenkin lämpimästi siskoa, joka sai ansaitusti ALO1 huikein pistein 178. <3
Taidamme nyt hetken nauttia siitä että todistetusti Maisa on ÄLY ja Isla VÄLÄYS.


Kun palasimme Huvilalle, otimme hetken lukua, sillä jännitys kun laukesi, alkoi pieni päänsärky. :D Sitten lähdimme kävelemään lenkille, ja Isla oli edelleenkin virtaa täynnä. Käpyttelimme läheiselle jäälle, jossa tytöt pääsivät juoksemaan ihan urakalla. :D Ihanaa, oli niin 10 keli, kun -33 pakkaset olivat talttuneet inhimilliseen -13 asteeseen. Ainakin auringossa. Tässä muutamia kuvia, mitkä kertovat enemmän kuin 1000 sanaa. :D Hauskaa oli, niin kauan kuin sitä kesti. Fresbee oli taas kova juttu. Jäällä hanki kantoi ja ei voinut kuin nauttia. <3

Kun Meininki on tosi Let's go, niin saletisti natsaa...
...Ja Isla on aina kohteessa...
Ps. Jälleen kuvakin todistaa ÄLY & VÄLÄYS.

Annetaanpa Islalle lisää mieluista tekemistä, heitetään lunta, jotta se saa hyppiä ja metsästää lunta. :)




Aina vaan yks jalka maassa. :D

Bikinikunnossa onkin hyvä vetää hula hulaa. :)

Äiti tais käyä aika lähellä :D !
Jengi. Girl Powerii.

Islan otti sitten vähän rajumman puoleisen matsin äitinsä kanssa, juuri tuon fresbeen takia, ja mie jouduin sitten ottamaan Islaa persvilloista kiinni, ja repimään irti, kun oli niin kovin kiinni Kiran poskessa, ja kun sain Islan irti, hyökkäsi Kira vielä uudestaan kiinni Islaan. Kun sitten viimein tilanne oli ohi, niin katsottiin Kiran suuta, että tuleeko sieltä verta, ja Isla juoksi vähän matkan päähän ja kävi maahan. Se oli outoa käyttäytymistä, ja Isla alkoi nostaa tassua ylöspäin, silloin katsoin, että sattuikohan nyt Islaa.

FULL SERVISE, nyt sattu.
Kumpikaan ei tilanteessa vinkaissut, tai mitään, ainakaan kukaan ei kuullut. Katsoin sitten Islan tassua, ja reikähän siinä oli. Varpaan tyvessä, ja syvältä näytti. Siitä oli tullut ne veret Kiran suuhun. Siispä siinä katsasteltiin tilanne, ja olihan se sitten lähdettävä Huvilalle päin tarpomaan takaisin. Isla juoksi normaalisti, mutta kun se pysähtyi nosti tassun ylös. Tai hitaasti mennessään ontui. Itse se perille kuitenkin käveli/juoksi/hölkkäsi/könkkäsi. Soitettiin matkalla ELL:lle ja oltiin kyllä Juhon ja Niinan kanssa sitä mieltä, että hyvä se olisi käydä näyttämässä, kun kerran näytti niin syvälle, että ihan kuin jännettä olisi näkynyt. Noh, saatiin aika, ja ell oli puhelimessa sitä mieltä, ettei pistohaavaa kannata tikata, mutta ab;t olisi hyvä ehkä syödä. Niinpä lähti Niina käyttämään meidät Lahden eläinlääkäriasemalla.

Hoitotason ensihoitaja, lääkintäesimies paikkaushommissa.
Eläinlääkärillä Isla käyttäyti tosi hienosti. Se antoi melko hyvin ajella karvat haavojen ympäriltä pois. Niitä olikin sitten kolme. Yksi pintanaarmu, yksi vähän syvempi pintanaarmu ja sitten se yksi syvin. Jouduin Islan kuonosta kuitenkin pitämään kiinni, sillä se oli sen oloinen että voisi muuten näykätä sitä konetta. Noh, sitten putsattiin haavat ja eläinlääkäri kokeili sondilla, ettei se syvimmän haavan tullessa hammas ole osunut jänteeseen eikä luuhun. Onneksi se ei ole huomattavasti osunut jänteeseen, eikä ihan luuhun asti uponnut. Joudumme nyt pitämään joko sidosta jalassa, tai kauluria kaulassa, ettei Ipsutipsu haavaa nuole. Onni siis onnettomuudessa. Pitää myöskin seurata, että jos varvas turpoaa, niin sitten se hammas on osunut vähän jänteeseen, joka tulehtuu. Saatiin antibiootti kuuri, ja sitä sitten syödään kuuri loppuun asti. Isla on ihan normaali, ei sitä paljon haavat haittaa. Samalla lailla se juoksee ja leikkii. Sidos ällöttää sitä sen verran, että ontuu sen kanssa, mutta se antaa sen kuitenkin ihme kyllä olla paikallaan. Onneksi myös on pakkasta, paljon lunta ja puhdasta sellaista, joten tulehdusriski on vähän pienempi kuin kesäkelillä.
Agsat jää nyt hetkeksi taas tauolle, mutta on kyllä niin paljon luvattu taas pakkastakin, että ei haittaa..

Äippä turvallisen välimatkan päässä, Maisa ja Isla pipijalka, alias Raisa Reikäraaja.
Nyt kohta puoliin lähdetään vaaralliselle retkelle kasvattajatätskylle tsekkaa pienen pieniä pentusia. <3

torstai 17. helmikuuta 2011

Fyssari käynti

Käytiin Issukaisen kanssa tänään ensimmäistä kertaa hieronnassa. Islan lihakset huolsi eläinfysioterapeutti Eini Kipinoinen. Islaa ei ole vaivannut silminnähden ainakaan mitkään lihas vaivat, tai liikkeet eivät ole kärsineet jumeista. Islan ainut huomattava lihas jutska, oli kun se loppukesästä räväytti pallon perään ja lihas taisi venähtää hieman, mutta sekin ontuminen meni illan myötä ohi. Ollaan oltu onnekkaita. :)

Islalla oli kireyttä hieman selän keskiosassa, ja lonkan/lantion läheisyydessä. Lisäksi pientä kireyttä oli reisissä. Oikea takajalka oli vasempaa hieman kireämpi. Islalle varataan aika vielä alkukesälle, jotta saadaan nähdä auttoiko, sen jälkeen sitten n. 2x vuodessa voisi olla hyvä väli, jos kerran harrastamme agilityä säännöllisesti.

Isla käyttäytyi hyvin. Isla katseli ja kierteli fyssarihuonetta rohkeasti ja hienosti malttoi käydä kyljelleen ja maata siinä. Jos Eini löysi kipeän kohdan Isla nosteli päätään, ja alkoi läähättää kovasti, mutta ei montaa kertaa koittanut nousta ylös. Mamma oli ylpee. :) Ilta elellään rauhallisesti, ja huomenna suunnataan illaksi Nastolaan siskon ja äipän vieraaksi. :) Kivaa..

Hauskaa.

maanantai 14. helmikuuta 2011

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ !

...Kaikille ihanille tutuille ja ystäville... 



(Isla & Maisa-sisko.)

Toivoo;  Isla ja Laura

torstai 10. helmikuuta 2011

Möllitoko ja aamuinen jäälenkki

Kokonais suoritusta ajatellen olen huisin tyytyväinen Islan suoritukseen tänään. Itse tajusin tänään, että miun on pakko olla napakka käskyissä, tai muuten menee lekkeriksi. Isla häsää odotus ajan, mutta skarppaa paljon liikkeisiin. Lisäksi Islassa on hyvin paljon nuoruuden intoa.. :D Sitä ei oteta pahalla ;) !!! Kisattiin ALO luokassa, aivan kisamaisin liikkein.

Paimen peuhaa lumessa.


Tuomarina toimi Anne Nokelainen

Liikkeet;

Luoksepäästävyys; 7
(Isla oli "levoton" ja meinasi tuomarin syliin mennä. Iloinen se oli, eikä peruutellut, muttei kerrassaan meinannut pysyä paikallaan.)


Paikkamakuu 2min; 8
(Isla äkkäs Kooan, agsakaverin, ja kuikuili vieruskaverin yli Kooaa, joten se nousi puoli istuvaan asentoon mutta laskeutui takaisin maahan. HUH, elämän pisimmät hetket :D !! Ja kyllä rupes naurattaa, varsinkin kun kannustusjoukot tirskui ja hallissa oli hiirenhiljaista)


Seuraaminen kytkettynä; 5
(Jäätävää. Sunnuntai kävelyä... Alku meni aivan lekkeriksi, mutta napakan lisäkäskyn jälkeen tilanne korjautui niin, ettei aivan nollille vetästy.)


Seuraaminen taluttimetta; 8
(Alku meinasi olla samanlainen, mutta annoin lisäkäskyn nopeammin, jolloin lopputuloskin oli varmempi. Täyskäännöksetkin oli kivat.)


Liikkeestä Maahanmeno; 10
(Issu oli mahtava. Seuruu aavistuksen tahmeen tuntunen, ei täydellisen tarkka, mutta puotti jäätävän hyvin maahan. Issumaista..)


Luoksetulo; 10
(Islamainen, nopee tykitys, hipas ihan pikkasen miu jalkaan, ja perusasento oli jos nipotetaan, niin aavistuksen vino.)


Liikkeestä Seisominen; 10
(Melkein täydellinen. Seuruu oli samanmoisen tahmee ku maahanmenossakin. Mut ei hiihtänyt yhtään askelta. JES.)


Estehyppy; 8
(Muuten hyvä, mutta neiti hieman hipsutteli hieman esteen hypättyään)


Kokonaisvaikutus; 8

Yhteensä pisteet; 167.


Ei pöllömmin. :)

Hönö. Nuuskahuuli.
Laitan tähän loppuun muutaman kuvan aamuiselta jäälenkiltä. Islan kaveri Kultsikka Jedi oli mukana.

Jedi ja Isla.
Rakas.
Jäällähän onkin hyvä mennä bikinikunnossa.
Kukkuu..

maanantai 7. helmikuuta 2011

Duracell kävi lämpimänä

Juu, tänään oli astetta vauhdikkaampaa reeniä. Liekö sitten kepit kuumuttaneet neitokaista noin kovin. Islalla oli vähän aikaa aluksi vaikea pitää persus maassa lähtölupaa odotellessa. Onneksi alkoi malttaa mieltä, ja päästiin vauhtiin. Tehtävänä oli hypätä kaksi hyppyä, jotka olivat hieman kaaren muodolla, ja siitä tykittää kepeille, sitten mennä kolme hyppyä jotka puolikkaan ympyrän muodossa, siis kaarella, ja siitä vielä kepit toisesta suunnasta ja yksi hyppy. Isla meni ekat hypyt ongelmitta ja haki hyvin kepit, mutta hypyt keppien jälkeen meni lörinäks koska mie menin ite kumarassa, joten keskimmäisen hypyn rima putos ja koska en kääntyny tarpeeks ajoissa keppien suuntaan Isla kiersi vikan esteen kokonaan. Kepit takaaleikkauksella meni ihan hyvin ja vika hyppy ei ollut ongelma. Toisella kerralla Isla kävi aivan kuumana, ja tein töitä, jottei varasta. Jo tokan hypyn rima alas (menin kai TAAS alhaalla), kepit hyvät (puuttui kolme vai neljä verkkoa), kolme hyppyä joiden saldona; eka hyppy hyvä, tokalta rima alas ja vikan hypyn estetolppa kaatu. HUH HUH. Issu ei ookkaa vielä koskaa noin roiskinu rimoja, siispä otin kepit kaks kertaa ees taas jolloin Isla sai kunnolla purkaa energiaa. Se tuotti sillälailla tulosta, että Isla malttoi paremmin hypyt suorittaa, ja nyt putosi yksi rima, keskimmäiseltä esteeltä, (mie ohjasin alas). Otettiin vielä kerran, johon olikin hyvä jättää, kun Isla hyppäsi kaikki hypyt hyvin ja kepit ok, hieman hapuilua yhdessä verkottomassa kohdassa, jonka sain pelastettua tukemalla oikeaan aikaan. Jihuu, propsit miulle. :D Jätettiin tähän. Toisen puolen treenipätkässä ei kehuttavaa juuri lainkaan. Isla kävi niin kuumana, että suoritin sen n. puolitoista kertaa. Totesin, ettei ole järkeä. Siinä oli hyppy, puomi, hyppy, putki, hyppy takaakierrolla, A, putki, hyppy, putki, A, putki, hyppy. Ekalla kerralla kontaktit päin prinkkalaa, juoksi suoraan läpi, hyppy ok, vaikka koitti juosta ohi, putki hyvä, takaakierto hyvä, A kontakti sinnepäin, putki; ekaks käänty, sitte käskytin koko aja, ni meni hyvin, hyppy ja putki hyvä, A; juostii läpi, putki; ei ongelmaa, hyppy hyvä. Otin sitte alkupätkän ekalle putkelle uudestaan, ja lähes virheettömästi mentiin (lukuunottamatta puomin kontakti; vauhtia liikaa, käsky kuuroille korville), joten siihen oli hyvä lopettaa. Meno rupesi olee niin vauhtirikasta, että rupes jo hirvittää.
Tässä pätkässä oli kyllä sen verran hyvää, että meikä kulki selkä suorassa (suoremmassa), selvisi, että miun pitää olla koko ajan liikkeessä, muuten Isla pysähtyy ja se rata tökkii, sulavuutta kehiin siis, Isla ei lukitse putkea, joten ensikerralla sitä reeniä, miun pitää käskyttää putkella koko ajan, tai se kääntyy, kontakti reeniä ihan hulluna kehiin! Ei siis turha pätkä. Tässä pätkässä ei myöskään rimat roiskunut, kun ekalla kerralla lähtöesteeltä, koska tykitti niin kovaa.. Huh vähän tuli sekava teksti..... Sori, mutta pää taitaa pyöriä liikaa nyt.. :D Ainiin, ja odotus aika oli taas yhtä tuskaa......

Käytiin viereisessä hallissa treenaamassa tokoa vielä Pauliinan ja Kooan kanssa, koska Issu kävi niin hyvillä vireillä, että vähän sen pää selkiää. Ja se tuntui olevan hyvä idea. Neiti oli MAHTAVA. (Olisiko kieli, ja sydän paloillakin ollut osuutta tokoaktiivisuuteen?) :D Otettiin ekana seuruuta omaan tahtiin ja oli mahtava, ehkä hieman aloitti edistäen, mutta onneksi sain sen paikan kuntoon. :D Sitten otettiin paikkamakuu, varmaan ainakin 2min. Oli tarkkaavainen, muttei höntyilevä. Siispä megabileet. :) Sitten otettiin omaan tahtiin muut alokasluokan liikkeet. Isla toimi ihan kivasti. Siinä oli virtaa ko pienessä kylässä. Otin lopuksi vielä persetreeniä ;D Eli vaadin Islaa käyttää takapäätään ihan urakalla. Ja hyvin rupes taipuu. Isla alko tosi kivasti hakee perusasentoo, ja tähän oli hyvä jättää. Siispä suuntasimme loppu verkan kautta kotia..

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Sisko susirajalla.

Jipii, pitkästä aikaa saatiin siis Maisa-sisko vastavuoroisesti vierailulle meille tänne susirajalle. :) Oli ihan huippuhauska viikonloppu (pe-la) näin tiivistettynä. Siskokset riekkui pihalla, sekä sisällä. Kira äippä ei ollutkaan tällä kertaa mukana, joten tuntui, että Islan ja Maisan välillä ei ollut juuri lainkaan ongelmia. Meille tuli mieleen liekö Kira aiheuttaa pientä painetta, ja Isla toki syyllinen tähän siellä huvilalla. Noh, Maisa ja Isla siis tuli hyvin toimeen. Alkuun Isla oli vähän jotenkin outo ja lukossa, mutta nopeesti taipu ja rupes haastaa Maisaa leikkiin, jossa Maisa aluksi jännitty, mutta suli myös ja voi sitä riemun määrää kun juttu rupes luistaa.

Sisarrakkautta.
Otettiin myöskin sitten aikamme ratoksi tokoilua, kun kerrankin oli videokameraa, joka ei valitettavasti valehtele. :D Oli kyllä tosi antoisaa, kun itse näki a) mitä siellä kohlailee ja b) miten koira menee oikeesti, varsinkin ku miulla on usein tunne et Issu on jotenki tahmee.

Tässä teille koostetta; (Nauttikaa kun ohjaaja kämmää totaalisesti täyskäännökset, ja vähän kaikkee muutakin. :D)



Noh, tytöt vielä riehu koulun pihalla ihan urakalla ja kun Maisa ja Niina sitten lähtivät kotiin, niin Isla oli aivan totaalisen poikki. Se nukkui koko illan ja yön. Heh, taisi Duracellinkin akut tyhjetä ihan nollille. Hyvä hyvä. :D Kiitos Niina kun kävitte. :)



Kuvat; Niina K.!!