Jipii, pitkästä aikaa saatiin siis Maisa-sisko vastavuoroisesti vierailulle meille tänne susirajalle. :) Oli ihan huippuhauska viikonloppu (pe-la) näin tiivistettynä. Siskokset riekkui pihalla, sekä sisällä. Kira äippä ei ollutkaan tällä kertaa mukana, joten tuntui, että Islan ja Maisan välillä ei ollut juuri lainkaan ongelmia. Meille tuli mieleen liekö Kira aiheuttaa pientä painetta, ja Isla toki syyllinen tähän siellä huvilalla. Noh, Maisa ja Isla siis tuli hyvin toimeen. Alkuun Isla oli vähän jotenkin outo ja lukossa, mutta nopeesti taipu ja rupes haastaa Maisaa leikkiin, jossa Maisa aluksi jännitty, mutta suli myös ja voi sitä riemun määrää kun juttu rupes luistaa.
Sisarrakkautta.
Otettiin myöskin sitten aikamme ratoksi tokoilua, kun kerrankin oli videokameraa, joka ei valitettavasti valehtele. :D Oli kyllä tosi antoisaa, kun itse näki a) mitä siellä kohlailee ja b) miten koira menee oikeesti, varsinkin ku miulla on usein tunne et Issu on jotenki tahmee.
Tässä teille koostetta; (Nauttikaa kun ohjaaja kämmää totaalisesti täyskäännökset, ja vähän kaikkee muutakin. :D)
Noh, tytöt vielä riehu koulun pihalla ihan urakalla ja kun Maisa ja Niina sitten lähtivät kotiin, niin Isla oli aivan totaalisen poikki. Se nukkui koko illan ja yön. Heh, taisi Duracellinkin akut tyhjetä ihan nollille. Hyvä hyvä. :D Kiitos Niina kun kävitte. :)
Kiitos itsellenne! Oli kyllä mahtava v-loppu. =D Maisakin marssi samantien makuuhuoneeseen kun tultiin kotiin että minä käyn nyt nukkumaan , piste! Ja oli vielä tänä aamunakin kovin väsynyt =)
1 kommentti:
Kiitos itsellenne! Oli kyllä mahtava v-loppu. =D Maisakin marssi samantien makuuhuoneeseen kun tultiin kotiin että minä käyn nyt nukkumaan , piste! Ja oli vielä tänä aamunakin kovin väsynyt =)
Lähetä kommentti