Meiltä on vähän päivittely jäänyt.. Viime viikkojen aikana on tapahtunut paljon laidasta laitaan. Sanoinkuvailemattomasta surusta perus arjen kautta hieman iloisempiin asioihin.. Surusta en halua niinkään tähän väliin kertoa, perusarjessa ei ole mitään kerrottavaa joten mennäänpä nyt pääsiäisen Lappeenranta näyttelyyn. Sekin oli kahden vaihella mennäänkö edes paikan päälle, mutta sitten ajateltiin, josko pieni irtiotto kotonta hetkeksi pois pääsemiseen helpottaisi.
Lappeenrannassa tuomarina toimi Tapio Eerola. Bortsuja oli 12kpl ilmoittautunut, joista 10 taisi olla paikalla.
Ipa oli melkoinen ipana. Harmittaa kun kehät alkoivat 5minuuttia aikaisemmin, kuin oli kerrottu, ja oli vielä ensimmäinen rotu. Olimme paikalla suht ajoissa, mutta emme kerenneet käydä testailemassa sen päivän vauhtia, ja se ei tainnut olla kovin hyvä juttu... :P
Islalla oli vauhtia enemmän kun olisi tarvinnut, ja miulla itellä sellanen höseltämis olotila, joka ei ollut toimiva yhdistelmä. :DDD Issu esiintyi taas seisoessa varmaan tuttuun tapaansa, mutta liikkeet ovat joka kerta jännityksen aihe, millaisella tuulella se neiti käy milloinkin... Heh. Jotain ihan siedettävää pätkää sieltä irtosi, mutta kokonaiskuvaksi taisi jäädä aika sekametelisoppa.
Hyvin meillä silti kävi, sillä tällaisella arvostelulla;
"Oikeat mittasuhteet. Oikealinjainen vahva pää. Silmät, korvat, purenta ok. Erittäin hyvä rintakehä ja kulmaukset. Sujuvat liikkeet pitkin askelin."
irtosi kuitenkin VAL- ERI1, SA, PN2.
Uroksissa ei jaettu yhtään SAta, ja nartuissakin vain kaksi.
Joku kaunis kerta, kun meidän liikkeet napsahtaa varmoiksi, olen erittäin tyytyväinen ! Toisaalta sitten ei olisi mitään mitä jännittää :D !
 |
| Petri Kultanen |
Isla aloitti juoksut juuri sinä päivänä kun niitä olin laskeskellutkin alkavaksi. Se on kyllä hämmästyttävän tarkasti aloittanut ne aina. Huhtikuussa ja lokakuussa se on juossut, ja aina 3pv aikaisemmin kuin edellisen vuoden huhti- tai lokakuussa.
Suunnitelmissa meillä on seuraavaksi muutamat näytelmät, jos terveenä pysytään.. Olen ilmonnut sen nyt Lahti KVhen ensi viikonloppuna, jolloin päästään myös pitkästä aikaa näkemään Maisa-sisko ja Kira-äiti. Lahden lisäksi olen laittanut neitin harjoittelemaan liikkeitä kehässä Parikkalan ryhmänäyttelyyn 5.5, ja Hamina KVhen 13.5.
Myös kesäkuulle on suunnitelmissa Kotka KV 16.6 ja tottakai erkkari, joka onkin Lemillä, Lappeenrannan kupeessa tänä vuonna 17.6.
Tokokehiinkin suunnataan heti, kun vaan saadaan liikkeet lopullisesti kuntoon...........