Sisältö

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kuluvan vuoden tavoitteet..

Tsekkailin tässä yövuoron tylsinä tunteina meidän tämän vuoden tavoitteita, ja päätin sitten katsoa mitä ollaan saatukaan aikaiseksi, tokihan vuotta on vielä jäljellä, mutta tuskin siinä mitään mullistavaa tapahtuu. Kirjailen ensivuodelle tavoitteita lähempänä vuoden loppua.. :)

Tokon saralla, ei suurempia ihmeitä. Isla alkaa handlata perusasiat hyvin, nyt vain tarvittaisiin ne viimeiset hionnat, jotta paketti alkaisi jollain tavalla olla kasassa. Joten tämän vuoden tavoitteeksi tokon kannalta asetan kisa debyytin, joka toki tarkoittaa ankarampaa harjoittelua, jotta kisakuntoon päästään!
->Meillähän siis tämä tokokisa debyytti täyttyi, ja kaikenlisäksi aivan yli odotusten,
kun tahkosimme, enemmän ja vähemmän hyvillä pisteillä TK1
kasaan heinäkuun alkuun mennessä.

Kesällä Isla täyttää 2vuotta, ja sen myötä miulla olis mielessä käyttää Isla loppukesästä/alkusyksystä luonnetestissä... 
-> Isla suoritti luonnetestin hyväksytysti pistein +152p, laukausvarma.
Elokuussa Tuusulassa.

Agilityn saralla jatkamme harjoittelua, kerran Isla tuntuu pitävän tästä lajista. Ja mie myös! Katsotaan mihin saakka meidän rahkeet riittää duracell pupun kanssa. ;)
Agilityn puitteissa Isla pääsee hierojalle alkuvuodesta, ihan ennaltaehkäisevässä mielessä. 
Islalla ei ole ollut mitään kovin selviä tai pahoja jumeja missään, mutta ei se huonoakaan tee.

-> Isla kävi fyssarin hierottavana helmikuussa, ja huomattavia jumeja ei löytynyt. Agility on mennyt ylä- ja alamäkeä, hauskaa kuitenkin on ollut, sekä kehitystä tapahtunut. Minä olen kuitenkin miettinyt pientä ajattelutaukoa tässä lajissa, sekä Islalle, että miulle. Katsellaan!

Näyttelyistä tietenkin halutaan hyviä tuloksia sekä ilmanmuuta syntymäpäivän jälkeen viimeinen serti. Haluan kovasti Islan kehäkäyttäytymiseen varmuutta, ja meille kokemuksen tuomaa rentoutta! (etenkin miulle!!)


-> Näyttelyissä mukavaa menestystä on tullut edelleen. Isla oli keväällä Lahdessa Rop, saaden ensimmäisen CACIB:in ja neljännen sertin. Ja tulipa se viimeinen ja viides serti syntymäpäivän jälkeen heti ensimmäisestä näyttelystä Juvalta, Isla siellä myös Rop. Ja luonnetestin myötä valioitui FI MVA:ksi. <3 ! Islan kanssa on mennyt kehässä käyttäytyminen eteenpäin huomattavasti. Kesällä plikka osasi esiintyä todella kauniisti. Nyt syksyn mittaan nuoruuden into puskee jälleen pintaan, joten sitä koitetaan vielä rauhoittaa kohti messaria..


Muita kategorittomia tavoitteita voisivat olla mm, paljon lenkkeilyä, yhdessä puuhastelua, leikkimistä, kesällä uimista niin paljon kuin aika antaa myöden, koska sitä Isla rakastaa. Lisäksi kirjaan tavoitteeksi kokeilla syttyykö tyttö lampaille, ja olisi miun toiveiden täyttymys päästä patikoimaan/vaellusretkelle koiran kanssa ruska-aikaan. Lisäksi ilmanmuuta pidetään yhtä edelleen Maisa-siskon ja Elmo-veikan kanssa. Naapurin ihastuttavasta omapäisestä Lordi-SETÄSTÄ puhumattaakaan.

-> Lenkkeilty on ja paljon! Isla ui kesällä harvase päivä, ja rakastaa sitä edelleen.
Kävimme kesä HELTEILLÄ kokeilemassa suhtautumista lampaille ja tyttö loisti <3 !
Sitä ei tarvinnut paljon sytytellä, vaan ennemminkin ohjailla oikeille reiteille. Sitä lisää !
Ja kovasti mietitäänkin jo seuraavaa kertaa. :)
Maisan, Elmon ja Lordin kanssa olemme pitäneet yhtä kovasti,
myös Pauliina ja Kooa kaveri ovat tulleet "uutena" meidän piiriin mukaan. :)
Ja onhan noilta reissuilta kertynyt paljon uusia tuttavuuksia,
mikäs sen mukavampaa ! :)

Tällainen pikainen päivityskatsaus kuluvan vuoden tavoitteisiin. Nyt kyllä huomaa, kuinka paljon upeita kokemuksia ja uskalluksia onkaan tullut koettua ja saavutettua. On miulla niin hieno koira, joka tän on mahdollistanut, ei voi kyllä koskaan kasvattajaa tarpeeksi kiittää tästä pakkauksesta !

..Yksinään ei kukaan maailmaa valloita, meille mikään ei oo mahdotonta..


Ei kommentteja: