Sisältö

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Agiliito # 6

Perjantaina treeneissä olikin vain puolet ryhmästä paikalla. Liekö sitten runsas lumisade vaikuttanut asiaann, kun tosissaan tehtiin töitä että sinne saakka päästiin autoilla. :D

Oli tällä kertaa kaksi pientä radan pätkää. Ensimmäisessä pätkässä oli kaksi hyppyä, kepit, putki, joka oli mutkalla ja putken vaikeammalta puolelta sisään, putken jälkeen sitten vielä puomi. Isla meni ensimmäisen suorituksen hyvin puomille asti, lukuunottamatta pientä varastusta (mie nostin käden, Isla lähti matkaan ja sitten vasta tuli käsky.). Islan puomi kontaktista ei ollut taas tietoa... Uudestaan kokeiltiin ja tällä kertaa kävin taas ensin palkkaamassa Ipen, ja sitten vasta matkaan. Ekan riman se sähläsi alas (siinä esteellä oli kaksi rimaa, ja ylin putosi) ja toka hyppy, sen jälkeen kepit oikein hyvä. Putkelle se jäi vähän pyörimään, kun en kertakaikkiaan kerennyt ohjata sitä huolella. Putkeen sujahti kuitenkin lopulta ja siitä puomille. Kontakti taas ihan pipariksi. Sen suorituksen näki toinen ohjaaja ja käski miun KÄSKEÄ, eikä anella käskyä alastuloon! ! ! Otettiin pelkkä puomi vielä uusiksi ja liioittelin käskyn "ota". Tämä toimi tällä kertaa. Isla niiasi käskyn kuultua ja hidasti, pysähtyi oikein KERRANKIN, ja siihen jätettiin tämä suoritus.

Toisella radan pätkällä oli rengas, putki ja A-este. Ekalla kerralla Isla taas koitti alittaa renkaan, ja taisi tehdäkin sen, mutta toisella kerralla kun imutin sen niin päästiin matkaan. Putki oli aika varma, ja sen jälkeen A. Isla onnistui suht ok siitä kontaktista. Jokseenkin se rupesi kuumenemaan siinä, ja koitin rauhoitella. Seuraavalla kerralla se kuumeni niin kovin, että alku rata oli hyvä, mutta A:n harjalta neiti päätti loikata kontaktin yli. Sitten rauhoitin Islaa, ja ei oikein onnistunut, joten Isla hihnaan ja pelkkä A. Kouluttaja piti kiinni hihnaa ja mie ohjasin, ja Islalla ei ollut kuin vaihtoehto pysähtyä oikein. Tämä ihan ok.

Erillisenä esteenä harjoiteltiin vielä pituus. Heitin lelua ja Isla hyppäsi. Tämä meni sujuvasti. Ei koittanut tällä kerralla ainakaan kiertää. :)

Ei kommentteja: