Joopa, sanotaan tässä kärkeen, että viikonlopun jälkeen voi olla agin lisäksi muutakin raportoitavaa, koska mie pakkaan huomenna koirat autoon ja suuntaan Nastolaan, Islan siskon ja äitin luokse kyläilemään. :)
Tämän päivän treeneistä jäi kaikenkaikkiaan hieno fiilis. :) Taukoaikojen komennushaukuista huolimatta. Jep, treenikaverit siellä naureskeli, että hyvälle näyttää kun koitan olla passiivinen kun neiti rupee riehuu ja räksyttää.. Kyllä varmaan savu nousi korvista, mutta kyllä se ehkä vähän tehosikin, osittain. Nimittäin se, että Islan haukkuminen ei saanut miussa aikaan mitään reaktiota, eikä miuta liikkumaan suuntaan eikä toiseen. Hermoja se repi kyllä itään sekä länteen aika taitavasti... :P Kiitosta myös treenikamuille, kun Islan komennuksissa tuli totaali kyllästyminen muutamaksi sekunniksi ja huomio kiinnittyi johonki muuhun, pääsimme menemään suoritusvuoroon seuraavana. Tätä arvostin. :)
Aloiteltiin tänään kotiläksyjen tarkistuksella, ja meillä ne onnistui niin ja näin. Kotona onnistui paremmin. Meidän Islan hermo ei tainnut kestää sitä, että kun ekana tarkistettiinkin läksy esteiden välissä, eikä päästykkään kaahottamaan, mutta ei tuo haittaa miuta tällä kertaa. Läksykin oli vaikea. Läksyjen jälkeen ruvettiin reenailemaan tosissaan, ja aloiteltiin puomilta. Isla suoritti vähän hätäisesti ja siitä syystä epäilys ja epävarmuus kesken puomin sai Islan melkein kääntymään. Onneksi kuitenkin matka jatkui ja saatiin loppuun asti suoritettua. Islan alasmeno kontaktia saadaan hioa vielä ihan tosissaan, koska se on aika heikoilla. Islan kanssa tänään tehtiin niin, että namialusta oli tyhjä niin kauan, ennenkuin Isla kesti oikealla paikalla, ja sitten syöteltiin namia ja vapautettiin. Odota käsky toi rauhallisuutta myös tähän ja se olikin hyvä oivallus. :)
Rengas oli seuraavana vuorossa. Se sujui alkuun vähän arastellen, ja Ii koitti alittaa sen, mutta onneksi refleksit toimi ja tämä ei onnistunut. Isla hyppäsi renkaan läpi vihdoin ja siitä bileet. Isla hyppäsi pari onnistunutta putkeen, ja sitten kokeiltiin jos olen samalla puolella koiran kanssa, ja ryhmän toinen vetäjistä Tanja sitten imutti Islaa namilla. Onnistui myös tämä, yhden alitusyrityksen jälkeen. Jes.
Väliajalla Islan kanssa otettiin esteen takaakiertoa ja muuten vaan hyppyä, ja hypyn takana pysymistä...
Näiden jälkeen maksipuolisko pääsi 5 esteen radalle. :D Sama rata kuin viimeeksi. S-muotoinen. Alkaen hyppy, putki, kepit, hyppy takaakierrolla ja putki.Tää oli hauskaa. :) Aluksi tein saman virheen ku viimeeksikin, eli ohjasin Ipen ohi putken !!! Hyvä mie. :D Heti sain palautetta, että vaikka koira on nopee, ni voin silti ihan rauhassa oottaa, että se on putkessa ennenku säntään eteenpäin. :>> Seuraavalla kerralla onnistui, lähes tädellisesti kuulemma. Isla kuunteli kivasti, ja vaikka ite jäin jotain vammaa sekunninsadasosaksi, Isla tajusi/muisti, että kepit on seuraavana, joten sinne se sukelsi. Kepit hienosti läpi JEE, ja takaakiertokin onnistui ja putkeen se sujahti niin ettei mitään. Palkkana uusi patukka, ja kyllä toimi. OLIN NIIIIIIIIN ONNELLINEN ja olen vieläki. Se pysy lapasessa upeesti isolla U:lla. :) vuhuu! Islan lähdössä pysymiseenkin olin tyytyväinen, vaikka näki että peppu nyki, mutta maassa se pysyi, ihan niin kauan ennenkuin käsky kävi. En tosiaan voi uskoa, että miu häslä on suorittanu tuollai tuolla. ;o Miulle annettii kaks vaihtoehtoa, suorittaa uudestaan tää rata, tai jättää suoritus siihen onnistumiseen. Valitsin jälkimmäisen, vaikka teki KOVASTI mieli uudestaan kokeilla. Ajattelin kuitenkin, että Isla lämpeni sen verran, että tuskin saisin sitä niin rauhalliseksi ja omaa mieltä tasaantumaan niin äkkiä, että virheitä ei pahemmin tulisi, joten seuraavalla kerralla sitten, mielummin lopettaa onnistumiseen.. :) Eikait tässä ketää. Nautitaa ko vielä menee näin kivasti, toistaseks. :) Täytyy kyllä sanoo, että koska Isla on suoriutunu tällätavoin, on miun luotto siihen kasvanu ainaki 98% lisää, ja taas on helpompi ja rennompi olla siellä.
Viimoisena oli sitten uusi este, A. Huhheijakkaa. Aluksi Islalle en antanut tarpeeksi vauhtia, joten se empi melkein harjalla, mutta onneksi saatiin siitä se eteenpäin. Islan kontakti tässä oli PALJON parempi, mitä puomilla, mutta se varmaan johtui yksinkertaisesti siitä, että oli leveämpi alusta. :) Sama se, hyvin Isla meni tämän, suurempia arastelematta. Tai eipä se empiminen arastelua ollut, vaan vauhdin puutetta. Helpompihan siitä on alaspäin lähteä kun ylöspäin jos vauhti loppuu.. :) Sitten läksyjen jako ja kotiin loppuverkkaan..
Nyt täytyy kertoa, että joukkoon tummaan liittyi täksi illaksi Lordi setä, kun lupasin "vahtia" / viihdyttää / pitää seuraa Setälle, kun sen mamma huitelee pitkin Imatraa... :P B ja L tulee hyvin toimeen. Ei turhia kontakteja, muttei minkäänlaista provosointiakaan. :) ok!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti