Noniin, sittenpä ollaan jo toinenkin kerta käyty agiliitoilemassa, ilman sen suurempia ongelmia neitokaisen käyttäytymisessä. Oikeastaan päinvastoin, Isla on ollut ihanan erikoinen. Se on ollut hyvin mukana hommassa, pysynyt ns. hanskassa ja oppinut + sisäistänyt oppimansa todella tehokkaasti, josta se sai myös kiitosta.
Perjantaina siis kävimme sen puolentoista tunnin treenin. (jep, miun koneen piuha sano sopimuksensa irti, joten kirjottelut on vähä myöhässä...:p) Siellä harjoteltiin ensiksi maxien kanssa putki ja kepit pätkää, niin, että ensin putki, sitten kepit ja myös päinvastoin ensin kepit, sitten putki. Isla suoritti maltillisesti, mutta V A U H D I L L A ! :D En tajua mistä se on repässy tollasen luonteenpiirteen tai suorituskykynsä yhtäkkiä?!?!?!?!?! Tosin, ei vielä voi innostua, kun ollaan menty vasta suurimmaksi osaksi yksittäisiä esteitä. Voin vaan kauhulla ajatella sitä hetkeä kun ehkä joskus on rata edessä ja miun liian hitaat jalat :D :D :D.. heh.. Mein ryhmässä menee kivasti tuo jakokin, kun on suunnilleen puoliksi minit ja maksit. :) Isla suoritti melkolailla virheettömästi putki, kepit osion kumminkin päin. Olin huisin tyytyväinen, kun tuntui siltä, että Isla oli varma tekemästään, näytti siltä, että se tiesi tarkalleen mitä oli tekemässä. :) Meillä tämä haukkuminen ja oman vuoron odottaminen on lähes yhtä tuskaa. Se haukkuu, riuhtoo ja hilluu minkä kerkeää. Oon nyt koittanut siihen paneutua urakalla..
Tarkastettiin myös kotiläksyt :D, eli takakautta puolen vaihto vasemmalta oikealle sivulle. Isla suoritti maahanmenon kautta, ja sai muutaman "lisäpisteen" :D. Hehheh, mutta nyt ollaan koitettu sitäkin vielä vahvistaa lisää, ja nykyään tarjoaa sitä sitten tietysti joka käskyyn kotona. :s Sekä takaakierrot sujuivat ongelmitta Ipeltä.
Toisena oli sitten uusi tehtävä, puomi, jonka aloitimme pöydän kautta, joka tarkoitti siis sitä, että matalan pöydän päältä lähti puomin alastulo, jota treenasimme ensimmäisenä. Isla ei arastellut eikä empinyt puomilla lainkaan. Vaan lähti samantien kohti namialustaa mikä maassa odotti. Vahvistimme ensin käskyä, mikä kontakiin meillä on, pelkästään, että kurssin vetäjä piti Islaa kiinni ja mie toistan käskyä ja palkkaan maahan, ja vapautuksesta sitten tietysti matka jatkuu eteenpäin.. :) Tämän Ipe nopeasti tajusi, ja suoritti rauhallisesti. Lopuksi kun koirat olivat tajunneet ideaa, otettiin vielä puomin ylösnousu toiseenpäähän pöytää, ja sama tehtävä jatkui, mutta koko matkalta. Tähän olin myös hyvin tyytyväinen. Kyllä se puolitoista tuntinenkin vierähti taas vauhdilla...
Treenien jälkeen päästettiin Pauliinan kanssa Kooa bortsu ja Isla juoksemaan pelloille, kun siellä on niin kovin tilaa. :) Mukaan tuli myös Tanjan Senna sheltti. :) Sitten kotiin ja kohti loppu verryttelyjä väsyneen koiran kanssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti