Voi kurjuuksien kurjuus, ollaan viimeiset puolivuotta elelty täydellisen blogitonta elämää. Laitettakoon selitykseksi se, että kun kevät on kurja, sitä yksinkertaisesti seurasi yhtä kurja syksy, siinä missä minä olen yrittänyt räpiköidä parhaani mukaan koulujuttujen parissa, töissä ja selviytyä vielä korkeamman voiman tuottamista suuresta menetyksestä päivä kerrallaan, on Isla vietellyt melkoisen mitään sanomattomia päiviä, jolloin emme juuri mitään kirjoittamisen arvoista ole aikaiseksi saaneet.
Islahan Mikkelin näyttelyn jälkeen ei loppu vuodesta missään kehässä pyörähtänytkään, ehkä hyvä näin, sai pieni duracelli hieman hengähtää, ja ajatella asioita.
Tokon saralla jotain pientä piiperrystä ollaan parhaamme mukaan yritetty mm. ruokakupin äärellä tokotella. Myös muutama uusi temppu ollaan varastoon opeteltu ajan kuluksi. :)
Käväisimme kyllä joukkueen mukana vaatimattomasti tokon pm-kisoissa Kotkassa 16.9., tuomarina Marita Packalén. Luulin ilmeisesti liian kovasti meidän handlaavan avo-luokan sen verran, että sinne uskaltaisi lähteä, vaan sinne mureni sekin luulo… :P Isla oli aivan totaalisen kuutamolla suorituksen ajan. Oli miulta todella epäreilua Islaa kohtaan viedä se lähes kylmiltään halliin kisaamaan, ja miun mielestä Issun reagointi oli ihan kohtuullista siihen nähden, ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna. Meidän rivistö taisi Avo-luokassa koostua lähinnä nollista ja kympeistä. Tein kylmän viileästi ja hirmu fiksusti (taas näin jälkeenpäin ajateltuna), kun alkoi sen verran mieltä kiristää alun hymistelyistä huolimatta se koiran korvattomuus, maan haistelu ja totaalinen muissa ulottuvuuksissa oleilu, joten kun meidän nouto, joka oliihan hirrrrmusen kiva, mureni tyystin tuossa kisassa. Isla lähti hyvin kapulalle, nosti ja kuljetti yli puolen matkan, kunnes pudotti kapulan, palasi taaksepäin ja jäi haistelemaan maata, eikä liikkunut millin milliä, ennekuin kävin hakemassa neitokaisen paikan päältä. Sen jälkeen se vasta alamäkeä olikin, kaukot; koira aivan kuutamolla, näyttää siltä, että yritän parhaani ja jää hyvin maahan, ja kun juuri kerkeän kääntyä kohti koiraa, kuuluu viereisestä kehästä istu, ja Issuhan nousi istumaan. Räpiköitiin kaukot siinä, ja minä koitin laskea yhdestä kymmeneen ja saada tuskaisen virneen muistuttamaan hymyä. Siinä vaiheessa siinä mielentilassa tein pöljistä pöljimmän ratkaisun (joukkueen kannalta) ja sanoin, että eiköhän tämä ollut tässä, minä keskeytän tähän. Kun astuin kehästä ulos, tajusin, että eihän siinä olisi ollut kuin hyppy enää jäljellä, tulokseksi saatiin kasaan ilman hyppyä sillä suorituksella kunnioitettavat 116 pistettä. Ajattelin kuitenkin kai jotenkin, etten tahdo päästää Islaa hyppyyn, josta se pitää, kun se oli niin pihalla koko touhusta… Tässä varmaan syksyn kohokohta meillä. :D
Issu on ollut koulukoirana myöskin, ja on saanut tottua kouluun liittyvään opetusmateriaalina olemiseen. :D Lihaksiston, luuston yms. tunnusteluissa ! Ja sitä tehtävää se on hyvin suorittanut, jokseenkin ehkä voisi iloisemmalta näyttää välillä!
Vuosi vaihtui meillä rauhallisesti, ilman minkäänlaista reagointia mihinkään rakettiloisiin, joten unohdetaan tietyllä tapaa viime vuosi, ja lähdetään uuteen nousuun, otetaan uudet haasteet hyvillä mielin vastaan ja lähdetään avoimin mielin tuleviin koitoksiin. :)
