Sisältö

tiistai 15. tammikuuta 2013

Uuteen nousuun


Voi kurjuuksien kurjuus, ollaan viimeiset puolivuotta elelty täydellisen blogitonta elämää. Laitettakoon selitykseksi se, että kun kevät on kurja, sitä yksinkertaisesti seurasi yhtä kurja syksy, siinä missä minä olen yrittänyt räpiköidä parhaani mukaan koulujuttujen parissa, töissä ja selviytyä vielä korkeamman voiman tuottamista suuresta menetyksestä päivä kerrallaan, on Isla vietellyt melkoisen mitään sanomattomia päiviä, jolloin emme juuri mitään kirjoittamisen arvoista ole aikaiseksi saaneet.

Islahan Mikkelin näyttelyn jälkeen ei loppu vuodesta missään kehässä pyörähtänytkään, ehkä hyvä näin, sai pieni duracelli hieman hengähtää, ja ajatella asioita.

Tokon saralla jotain pientä piiperrystä ollaan parhaamme mukaan yritetty mm. ruokakupin äärellä tokotella. Myös muutama uusi temppu ollaan varastoon opeteltu ajan kuluksi. :)

Käväisimme kyllä joukkueen mukana vaatimattomasti tokon pm-kisoissa Kotkassa 16.9., tuomarina Marita Packalén. Luulin ilmeisesti liian kovasti meidän handlaavan avo-luokan sen verran, että sinne uskaltaisi lähteä, vaan sinne mureni sekin luulo… :P Isla oli aivan totaalisen kuutamolla suorituksen ajan. Oli miulta todella epäreilua Islaa kohtaan viedä se lähes kylmiltään halliin kisaamaan, ja miun mielestä Issun reagointi oli ihan kohtuullista siihen nähden, ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna. Meidän rivistö taisi Avo-luokassa koostua lähinnä nollista ja kympeistä. Tein kylmän viileästi ja hirmu fiksusti (taas näin jälkeenpäin ajateltuna), kun alkoi sen verran mieltä kiristää alun hymistelyistä huolimatta se koiran korvattomuus, maan haistelu ja totaalinen muissa ulottuvuuksissa oleilu, joten kun meidän nouto, joka oliihan hirrrrmusen kiva, mureni tyystin tuossa kisassa. Isla lähti hyvin kapulalle, nosti ja kuljetti yli puolen matkan, kunnes pudotti kapulan, palasi taaksepäin ja jäi haistelemaan maata, eikä liikkunut millin milliä, ennekuin kävin hakemassa neitokaisen paikan päältä. Sen jälkeen se vasta alamäkeä olikin, kaukot; koira aivan kuutamolla, näyttää siltä, että yritän parhaani ja jää hyvin maahan, ja kun juuri kerkeän kääntyä kohti koiraa, kuuluu viereisestä kehästä istu, ja Issuhan nousi istumaan. Räpiköitiin kaukot siinä, ja minä koitin laskea yhdestä kymmeneen ja saada tuskaisen virneen muistuttamaan hymyä. Siinä vaiheessa siinä mielentilassa tein pöljistä pöljimmän ratkaisun (joukkueen kannalta) ja sanoin, että eiköhän tämä ollut tässä, minä keskeytän tähän. Kun astuin kehästä ulos, tajusin, että eihän siinä olisi ollut kuin hyppy enää jäljellä, tulokseksi saatiin kasaan ilman hyppyä sillä suorituksella kunnioitettavat 116 pistettä. Ajattelin kuitenkin kai jotenkin, etten tahdo päästää Islaa hyppyyn, josta se pitää, kun se oli niin pihalla koko touhusta… Tässä varmaan syksyn kohokohta meillä. :D

Issu on ollut koulukoirana myöskin, ja on saanut tottua kouluun liittyvään opetusmateriaalina olemiseen. :D Lihaksiston, luuston yms. tunnusteluissa ! Ja sitä tehtävää se on hyvin suorittanut, jokseenkin ehkä voisi iloisemmalta näyttää välillä!

Vuosi vaihtui meillä rauhallisesti, ilman minkäänlaista reagointia mihinkään rakettiloisiin, joten unohdetaan tietyllä tapaa viime vuosi, ja lähdetään uuteen nousuun, otetaan uudet haasteet hyvillä mielin vastaan ja lähdetään avoimin mielin tuleviin koitoksiin. :)

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Mikkeli KV

Käytiin Issun kanssa Mikkeli Kv:ssa sunnuntaina, joka onkin nyt kesä-syksy ajan viimeinen näyttely, kun typynen alkaa karvaansa lahjakkaasti keventää näillä hetkillä.

Tuomarina Virosta Maret Kärdi.

Islan arvostelu kuului näin;

"3 v, erinomaista tyyppiä. Keskikokoinen. Runsaasta turkista johtuen tukevalta vaikuttava narttu. Esitetään turhan pystyllä etuosalla. Liikkeessä ryhti korjaantuu. Riittävät etukulmaukset. Tilava runko. Hyvät takakulmaukset. Sopivasti kaareutunut lantio. Toivoisin rungon myö. kynärpäät ja ranteet ? Oikeanmallinen nartun pää jossa erinomaiset tummat silmät. Aavistuksen korostunut otsapenger. Korrekti hammastus. Liikkuvaiset lyhytasentoiset korvat. Tyypilliset tasapainoiset maatatavaoittavat liikkeet. Sopivasti mukana työskentelevä häntä. Runsas pohjavilla. Oikeanlaatuinen peitinkarva. Hyvät värimerkit."


Issukka oli Erillä ja SA:lla valioluokan 2,  PN4 ja saipa vielä Vara-CACIB:n. 


Kuva: Ellinoora Tammi.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kuka sanoikaan..

..Ettei rahalla saa onnea ?


Miun onni on oma koira sohvan jakajana rankan työpäivän jälkeen.



keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

26.6.2012 - 3vee!

Silja S.



Isla, Issu, Issukka, Iipeli, Ipa, Ips, Jääkaisla, Harmaahaisuli, naapurin pöljäkoira...
Rakkaalla lapsella on monta nimeä.


Hyvää 3-vuotis syntymäpäivää maailman parhaimmalle koiralle. ♥

Nothing's gonna change my love for you
You ought know by now how much I love you
One thing you can be sure of I'll never ask for more than your love

The world may change my whole life through
But nothing's gonna change my love for you ♥


Issukka ja emäntä toivottaa synttäri onnitteluja maailman parhaimmalle sisaruksille;
Maisalle & Elmolle <3

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Asfaltti polttaa

Sun aika kukkaan on puhjeta
Kohti taivasta kurkottaa
Juuret viimein kylmän kiven murtaa
Jos ymmärtää odottaa

Anna tuulen puhdistaa
Nostaa helmoja
Heittää hiukset sekaisin
Kevätmyrskyn kastella
Mekko liimata kiinni vartaloosi
Olet kaunis
Niin kaunis
Ja maailma on sun ♥

(Kuva Silja S.)
Eilen 16.6. käytiin Islan ja perjantai-iltana meille vierailulle tulleen Minnan ja Elmon kanssa Kotkan KV näyttelyssä. Päivä oli tosi kuuma. Leila Kärkäs piti alunperin olla tuomarina, mutta se vaihtui Annukka Paloheimoon.

Islan arvostelu kuului näin:

"Kookas, voimakas narttu. Hyvä ilme. Hyvä purenta. Erinomainen runko. Erinomainen takaosa. Hieman pehmeä karva. Hyvä liikerata, mutta selkälinja saisi olla vakaampi."

Issukka kokonaisuudessaan Val-eri2 SA PN4. :)) 
Tämä reissu meni nopeasti, sillä 16 koiraa arvosteltiin melko ripeään tahtiin.

Kuva: Silja S.
Tänään 17.6. taas suunnattii Lappeenrantaan, tarkemmin Lemille, jossa järjestettiin tämän vuoden SBCAK:n erkkari ! Sää suosi kiikunkaakun narttujen alkuun saakka, jonka jälkeen vettä tuli tasaiseen tahtiin taivaalta, välillä ihan kuin saavista kaatamalla.. Onneksi meillä oli lainassa iso näyttelyteltta, jonne meidän Story Goes leiri mahtui ! :) Leirissä mukana Minna & Elmo, Kipa, Silja & Serppa, Susku & Piitu & Peppi, Anna & Ginny, Jenni  & Chiqi, Miia & Kosti. Ja Blackykin kävi moikkaamassa. :)
Kiitos paljon mukavalle poppoolle päivästä ! :)

Kokeiltiin eri variaatioita, kuka vie ketäkin, ja lopulta miun vietäväks jäivät Pikku-Piitu, joka esiintyi varmasti junnuksi, ja tuomari ei tainnut ymmärtää punaisen päälle, ja antoi eh:n. Myös Isla jäi miun vietäväksi, ja se (kaiken sen kovan ja monen monen harjoitustuokion jälkeen tänä päivänä) meni Islaksi todella kauniisti, kerrankin oli taas isossa kehässä balanssia kaikkien viimeaikojen katastrofien jälkeen. Kyllä oli iloinen olo. Issukka kilpaili valioluokassa kuuden muun championin kanssa. Narttuja oli yhteensä 47 ilmoittautunutta.

Tuomarina oli Kathie Kinton, UK.

Kuva: Miira I.
Islan arvostelu tänään kuului:
"Correct bite. Good stop. Good ears set. Well balanced. Good front and anguls. Movements shown high movement in rear."

Ja Issunen sai Val-ERI VAK3.

Kuva: Silja S.
Kuva: Silja S.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Bold & Beautiful

Siljalle yyber isot kiitokset ihanista kuvista. :)

Isla kahta viikoa vajaa 3-vuotta.
Kesänlapsi.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

viteoo

Pienen pieni turhanpäiväinen kooste viikko sitten kuvatuista reeneistä Lappeenrannassa parkkipaikalla.

Älkää välittäkö kartturin sekoiluista. :))

Oli vähän erilaiset treenit, ajattelin palkkailla seuruussa paljon enemmän kuin olen vähään aikaan tehnyt. Lisäksi noutoa olemme nyt koittaneet tehdä takaperin ketjuttamalla, ja ilman muita käskyjä, kuin luovutuskäskyt.. Edistystä on tapahtunut. Ja taustabiisinkin sanoin Someday... ;)